fbpx

SOP-Metallilla ollaan tyytyväisiä kahviautomaatin laatuun ja nopeuteen

11.03.2019

Vuonna 1993 perustettu SOP-Metal Oy on alihankintaan erikoistunut konepaja, joka työllistää noin viisikymmentä henkilöä.  Suurin osa henkilöstöstä työskentelee Vaasan Airport Parkissa, minkä lisäksi yrityksellä on valmistavaa tuotantoa Lappajärvellä sekä Virossa. SOP-Metal on sähkö- ja energiateollisuuden alihankintakumppani, joka valmistaa komponentteja sähkölaiteteollisuudelle, kemianteollisuudelle ja tukkukaupalle. Yrityksen ydinosaamista on sähkövirtausten johtaminen ja niiden eristäminen aina suunnittelusta komponenttien valmistukseen asti. 

 

SOP-Metallin päivittäinen toiminta on hektistä niin tuotannossa, suunnittelussa kuin myynnissäkin.  Aamu- ja iltapäiväkahville istutaan yhdessä koko henkilökunnan kesken, mikä edellyttää kahvitusratkaisulta nopeutta sekä toimintavarmuutta. Yhteistyö Ekman Systemsin kanssa mahdollistaa sen, että yrityksen työntekijät saavat hyvää kahvia nopeasti ja vaivattomasti. SOP-Metal on hankkinut kahvilaitteet toimitiloihinsa jo lähes 10 vuoden ajan Ekman Systemsiltä, ja yritys on ollut näihin tyytyväinen.

 

Kahvilaite mahdollistaa yhteiset tauot hyvän kahvin äärellä

 

SOP-Metallilla myynnin assistenttina työskentelevä Sanna Särkiniemi kertoo, että yrityksessä hoidettiin ennen taukokahvitus perinteiseen tapaan. Kahvinkeittimiä oli useita, ja niitä oli joskus jopa työntekijöiden omilla työpisteillä. Ennen kahvituntia täytyi jonkun lähteä keittämään kahvia, jotta se olisi valmiina työntekijöiden tullessa tauolle. Kahvin keittäminen oli aina jonkun työntekijän omasta työajasta pois eikä useiden keittimien koettu olevan turvallisuudenkaan kannalta hyvä asia. Näiden asioiden vuoksi yritys päätti hankkia kahvilaitteen.

 

SOP-Metallilla on nyt toimitiloissaan jo kolmas Ekman Systemsiltä vuokrattu kahvilaite, jonka kapasiteetti riittää juottamaan yrityksen 40 työntekijää, jotka tulevat aina samanaikaisesti kahvitunnille. Se, että koko henkilöstö haluaa pitää kahvitunnin samaan aikaan, kertoo yrityksessä vallitsevasta yhteisöllisyydestä.

 

– Meille on tärkeää se, että olemme kahvitunneilla yhdessä. Koska päivän aikana työskentelemme omissa työpisteissämme, on aina kiva kaksi kertaa päivässä kokoontua yhteen.

 

Kahvilaitteen on toimittava nopeasti ja varmasti, koska kahvitunnilla on samanaikaisesti monta henkilöä. Lisäksi laitteen puhdistukseen ei haluta käyttää liikaa aikaa.

 

– Ennen kaikkea meille oli todella tärkeää, ja ihana yllätys, että tämän kahvilaitteen puhdistus on niin helppoa ja melkein olematonta verrattuna edelliseen kahvikoneeseen. Tämä on ollut kyllä todella hyvä.

 

”Nyt on kahvin maku kohdillaan”

 

Kahvilaitteisiin liittyy usein ennakkoluuloja, varsinkin kahvin makuun liittyen. Särkiniemen mukaan tekniikan kehityksen huomaa myös kahvilaitteista, ja etenkin nykyisen laitteen kahvin makuun ollaan oltu tyytyväisiä.

 

– Tämä kahvi on ollut todella hyvää. Tuli jopa tehtaan puolelta palautetta, että nyt on kahvin maku kohdillaan. Makuun ollaan todella kriittisiä, ja olikin ihana huomata, että tästä kahvilaitteesta pidettiin. Siinä huomaa, että varmasti tekniikka kehittyy näissäkin. Nyt kaikki ovat tyytyväisiä.

 

SOP-Metallin ja Ekman Systemsin välinen kahvilaitesopimus on Särkiniemen mukaan toimiva. Jos laitteeseen tulee jotain vikaa, hoitaa Ekman Systems paikalle huollon. Kahvit ja muut tarvikkeet Särkiniemi tilaa itse menekin mukaan Ekman Systemsin uudistuneesta verkkokaupasta. Sekä huolto että raaka-aineet tulevat hänen mukaansa SOP-Metallille tarpeeksi nopeasti.

 

Toimistotarvikehankinnat keskitetty yhdelle toimittajalle

 

Kahvilaitteiden lisäksi SOP-Metal ostaa lähestulkoon kaikki toimistotarvikkeet, joita yritys päivittäisissä rutiineissaan tarvitsee, keskitetysti Ekman Systemsiltä. Keskittäminen on Särkiniemen mukaan järkevää.

 

– Mielestäni on selkeintä ja helpointa, että lähes kaikki toimistotarvikkeet tulevat yhdeltä toimittajalta. Se säästää aikaa ja varmasti myös rahaa.

 

Särkiniemi pyrkii tilaamaan toimistotarvikkeet Ekman Systemsin verkkokaupan kautta, koska siellä hän pystyy halutessaan vertailemaan tuotteiden hintoja. Jos verkkokaupan käytössä on ollut ongelmia tai jotain tiettyä tuotetta ei löydy, on hän saanut aina nopeasti apua Ekman Systemsin henkilökunnalta. Yrityksen tuotevalikoiman Särkiniemi kokee riittävän laajaksi. Lisäksi Ekman Systemsin yhteyshenkilö on aina auttanut, jos yritys on tarvinnut jotain perusvalikoiman ulkopuolista tuotetta.

 

– Jos meillä on akuutti hätä jonkin tuotteen suhteen, on tärkeää, että saamme sähköpostilla ja puhelimella todella nopeasti myyjän kiinni. Yhteistyömme on toiminut hyvin, ja Ekman Systemsin asiakaspalvelijoilla riittää aina huumorintajua.

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä.

Varaa ilmainen kartoitus!

  • KK slash PP slash VVVV
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Blev du nyfiken?

Fyll i formuläret.

Boka gratis kartläggning!

  • KK slash PP slash VVVV
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kaffemaskin leasing

Vi erbjuder kaffemaskiner med leasingavtal. Leasingavtal, alltså att hyra en kaffemaskin, är ett förnuftigt alternativ om företaget inte vill använda en stor summa pengar på en gång för att köpa maskinen. Hyran kan dessutom dras av i beskattningen.

Leasingperioden för kaffemaskinen är 1–5 år, varefter kunden om så önskas kan förlänga avtalet med ett år i taget eller köpa maskinen. Vi kan även erbjuda kunden en ny kaffemaskin. Alternativt kan vi efter leasingperiodens slut hämta maskinen kostnadsfritt från kunden. Leasingpriset inkluderar endast den månatliga hyran för kaffemaskinen, inte råvaror.

Kahviautomaatti leasing

Tarjoamme kahvilaitteita leasing-sopimuksella. Leasing-sopimus eli kahvikoneen vuokraaminen on järkevä vaihtoehto, mikäli yritys ei halua käyttää suurta summaa kerrallaan laitteen hankintaan. Vuokran voi lisäksi vähentää verotuksessa.

Kahvikoneen leasing-aika on 1–5 vuotta, minkä jälkeen asiakas voi halutessaan jatkaa sopimusta vaikka vuodeksi kerrallaan tai lunastaa laitteen omakseen. Voimme myös tarjota asiakkaalle uuden kahvilaitteen. Vaihtoehtoisesti voimme sopimusajan päätyttyä noutaa laitteen veloituksetta pois asiakkaan luota. Leasing-hinta sisältää ainoastaan kahvilaitteen kuukausivuokran, ei raaka-aineita.

Lämna dina kontaktuppgifter!

Reservera en gratis kartläggning!

Varaa ilmainen kartoitus!